Uuu, Vikisin Tuon Isomahaisen Miehen Alla Pilluni Puristellessa Orkussa Samalla Kun Tunsin Isännän Kalun Paisuvan Ja Kuuman Sperman Syöksyvän Sykäyksittäin Suojaamattoman Pilluni Perukoille.

Se oli parasta lesboseksiä mitä oon ikinä saanu. Heidän rintansa olivat ihanan näköiset. Ne tuntuivat ihanilta käsissäni. Elina sanoi kiimassa. Työnsin käteni yhtäkkiä Elinan paidan sisään, hän ei vastustellut.

”Mahtaa olla aika kiihottava olla kahen tytön kans saunassa.” Menimme saunaan.

seksiseuraa netistä

Jon päätti antaa Mikolle suuhoitoa. ", tunnistin Jannen äänen. Mikael alkoi heti vastustella, mutta muu sanoivat tehtävän olevan tehtävä ja hänenkin pitäisi se suorittaa. Pojat olivat selkeästi harrastaneet vastaavanlaisia hommia jo lätkäharrastuksensa parissa..Nurkassa vielä pienet kaapit jokaiselle.Pikkuhiljaa pojat vaihtoivat aiheen seksiin ja etenkin runkkaamiseen. Olin itse aivan räjähtämispisteessä peittoni alla.Samalla kun Mikko sai lämpimän ryöpyn suuhunsa, hän tuli myös itse. Hitaasti Mikon 18 senttinen kova kalu upposi Jonin suuhun.

Naiset on opetettu siihen, etta he kayvat gynekologisissa tarkastuksissa. Miehilla perinteista syyta hakeutua terveysasemalle ei ole.

Lähteet... http://yle.fi/uutiset/3-9469284

Viljapellossa

Olin aivan shokissa enkä ymmärtänyt edes puristaa reisiäni yhteen kun isäntä painoi terskan pilluni huulille ja saman tien sisään.

Alkupäivät mökillä sujuivat rauhallisissa merkeissä, liiankin ja kaipasin poikakaverini luokse. Uuu, vikisin tuon isomahaisen miehen alla pilluni puristellessa orkussa samalla kun tunsin isännän kalun paisuvan ja kuuman sperman syöksyvän sykäyksittäin suojaamattoman pilluni perukoille. Matkalla pukeuduin ja menin suoraan nukkumaan.

Hetken auringonpaisteessa lämmettyäni sormet etsiytyivät kukkulalle ja siitä vähä vähältä auringon lämmittämälle klitalle.
EI – kuiskasin tuskin kuuluvasti hampaitteni välistä, mutta samassa iskin kynteni isännän olkapäihin ja ynähdin ison kullin painautuessa vastustamattomasti litimärän pilluni pohjaan saakka.Ihmettelin miten noin isomahainen mies pystyy niin nopeisiin liikkeisiin kun isäntä alkoi murahdelleen lisätä voimaa työntöihinsä ja kiljahdukset kuuluivat huuliltani saatellen hänen jokaisen survaisunsa pikku pilluni pohjaan saakka.Valahdin aivan kalpeaksi kun tajusin hänen tarttuneen mahan alta juuri ja juuri pilkottavasta kalustaan kiinni ja ohjaavan sitä kohti pimppiäni. Niin nytkin kävelin pellon laitaan ja asettelin viltin, riisuin vaatteeni katsoen ensin, ettei ketään ollut näkyvissä ja asetuin mukavaan asentoon selälleni.

Isäntä otti kaksin käsin tukea viltiltä ja alkoi vedellä järkyttävän kokoista kaluaan edes takaisin äärimmilleen venytetyssä pikku pillussani.Tämä oli ihan toista kuin poikaystäväni elin ja minun oli pakko avata reidet äärimmilleen helpottaakseni pillun oloa.

Uuuu purkautui Tässä Ovat Kaikki Temptation Island Suomen Kuumat Sinkut! -Nelonen Media tahtomattani huuliltani tuon elämäni suurimman kullin käsittelyssä.

Sovituskopissa


Satu halusi kanssa osansa ja niinpä hän ratsasti kullillani nuoruuden innolla saavutettiin lähes yhtä aikaa todella raju purkaus... En voinut muuta kuin käydä kiinni noihin niin ihaniin rintoihin ja eikä tyttö pannut sitä ollenkaan pahakseen vaan päinvastoin hän otti minua tiukasti kiinni ja alkoi suudella nuoruuden innolla!!!!!

Minä puolestani riisuin tytöltä housut pois ja mikä näky sieltä löytyikään????

Menimme sen jälkeen yhdessä kahville kaupan kahvioon ja sovimme että otetaan uusiksi vielä

Samalla viikolla, ja niin teimmekin paitsi että (satu) oli pyytänyt piian mukaan seksi leikkeihimme.Mutta kuinkas kävikään aukasin kopin verhot ja henkeni oli salpaantua, koska siellä oli nuori tyttö sovittamassa rinta liivejä. Hänellä oli hyvin kaunis povi josta oli melkein mahdottomuus pitää katsettaan irti, mutta pakko oli koska tyttö oli jo kaverini kimpussa ja se kyllä nousi täyteen mittaansa heti.Posliiniksi ajeltu todella kaunis pillu joka oli jo täysin kostunut ja valmis ottamaan kullin sisäänsä.Kävipä kerran niin, menin vaate ostoksille ja otin paidan ja housut joita sitten menin sovittamaan muka tyhjään koppiin, niin ainakin oli tarkoitus.

Ja sitähän minä kyllä annoinkin vaikka hän oli todella tiukka niin kullini mahtui hänen pieneen pilluunsa kuin tiukka hanska käteen.. Hän melkein huuti suoraa huutoa jo 10 minuutin Oulun Sinkkujen Kohtaamispaikka nainnin jälkeen,

Niin mahtavan orgasmin hän sai ja heti kohta myös kullini ilmoitti purkautuvansa pillun uumeniin.Naimme vielä sen vuorokauden aikana monta kertaa kummanki kanssa ja se oli todella ihanaa!Siinä oli taju mennä sen verran tiukka tavara oli mutta hyvin kuitenki onnisti suht pitkän esi leikin jälkeen, ja koska piia kostui todella märäksi se helpotti sisään työntymistä toden teolla.

Ja seki vielä että tämä piia oli neitsyt, eikä hänen pilluunsa ollut aiemmin työntänyt kullia kukaan toinen!!

Korkkasin hänet todella hellästi ja ihme kyllä hänkin nautti heti ensi kerralla.. Hän oli just saanut omat liivinsä pois päältä kun astuin sisään samaan koppiin.

seksiseuraa netistä